Ajankohtaista
9 näkökulmaa innostavaan ja rohkeaan johtajuuteen.Yksilö- ja ryhmävalmennusta tiimeille, johtoryhmille sekä esimiehille.

UUTTA marraskuussa: Huipulta hallittuun tyhjiöön -valmennuskonsepti. Valmennus on suunnattu huippu-urheilu-uran päättäneille. Konsepti mahdollistaa positiivisen ja eteenpäin vievän muutoksen huippu-urheilu-uran jälkeen. Yhteistyössä Oivaltamaan Oy:n kanssa.

Aarrekartta™ -kouluttajavalmennus  käynnistyy seuraavan kerran tammikuussa 2015 (30.1-1.2.2015). Hakuaika on alkanut!

DaPro®

Täsmäkoulutusta keskijohdon esimiehille organisaation tulevaisuuskuva ja henkilön tarpeet huomioiden. Esimiehille, joilla on vähän tai ei ollenkaan esimieskokemusta. Viitekehyksenä valtakunnallinen JET-tutkinto

Aarrekartta

On tärkeää saada ihmisen mieli toiminaan muutosmyönteisesti, jotta siirtyminen uuteen voi todella tapahtua - yksilöiden elämässä ja organisaatioiden toiminnassa.

Organisaation muutoksen tukeminen

Fakta & Fiktio on organisaation muutoksen tukemisen osaaja. Osaajaverkostomme on laaja.
Vahvuutemme on tilanteissa, joissa organisaatiomuutoksen jälkeen uusi organisaatio tulee saada ketterästi käyntiin tai halutaan ideoida, keitä olemme ja millaiseksi haluamme tulla.

RAKENTAMASSA YRITYKSESI TULEVAISUUTTA

Ota Yhteyttä

Viimeisimmät blogikirjoitukset

  • 18th Lok

    Tässä hetkessä tärkeintä

    Meillä jokaisella on kolme keskusta käytössä, joista yksi on vahvin ja automaattisin. Keskuksemme ovat ajattelu-,[...]

  • 10th Lok

    Mikä on kääntönopeutesi?

    Saatko palautettua mieleesi tilanteen, kun viimeksi kohtasit haasteen tai ongelman. Miten reagoit? Kohdatessamme haasteen tai[...]

  • 03th Lok

    Oravanpyörästä onnenpyörään

    Sain tutustua nuoreen kahden lapsen äitiin, joka oli hetki aikaa sitten palannut äitiyslomalta takaisin työelämään.[...]