21 miljardia euroa vastaa lähes puolta valtion vuosibudjetista.
Ahosen mukaan, jos jaksaisimme tehdä töitä 65-vuotiaaksi asti, tämä tuottaisi sellaista varallisuutta, jonka turvin voisimme tehdä monia asioita, esimerkiksi lyhentää työviikkoa yhdellä päivällä tai pidentää lomia kuukaudella.
Miksi ihmiset haluavat pois töistä niin innokkaasti, että Sailaksen & co. houkuttimet eivät liiemmin jarruta eläköitymishakuisuutta? Koska niin monessa työpaikassa on sellaista, että ihmiset kokevat olevansa siellä vain menoerä, ei menestyksen tekijöitä.
Suurimmaksi syyksi pakoon työelämästä Ahonen nimeää huonon, vanhanaikaisen johtamisen. Johtamistapojen parantaminen työntekijälähtöisemmiksi olisikin paras keino pidentää ihmisten työuria, ilman valtiovallan pakkokeinoja, Ahonen kuittaa.
Viime vuosina organisaatioissa on innolla toteutettu asiakaslähtöisyyttä. Jotkut ovat tehneet oikeita kvanttihyppyjä tässä, mm. Itella (sanoo nimimerkki ”Monipuolisista postipalveluista ilahtunut etutöölöläinen”). Nyt, kun asiakkaat on havaittu tuloksentekijöinä, palvelutuotannon ”alkupää” voisi saada osakseen kehittämishuomion.
Mikä on sinun panoksesi kehittää työn tekemistä teillä niin, että ihmiset haluavat nauttia eläköitymiskahvinsa vasta 65-vuotiaina? Jos vastaat, että sinä et voi tehdä mitään, koska et ole sellaisessa asemassa, niin minä sanon höpöhöpö: me kaikki voimme tehdä JOTAIN.
Jotkut voivat vaikuttaa isommilla teoilla, mutta me kaikki voimme ainakin käyttäytyä toisiamme kohtaan työviihtyisyyttä lisäävällä tavalla.
Toistan: mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi työyhteisöllesi: mitä sinä teet, jotta teillä on viimevuotista mukavampaa?
[ 1 kommentti ] ( 7 views )

Calendar



