Moderni esimies ei välttämättä pohdi valtansa heikkenemistä (”minua on toteltava, koska minä olen pomo”), vaan sitä, miten hän johtaa kokonaisuutta, jos työkumppanit tekevät, mitä itse parhaaksi näkevät. Esiin on noussut uusvanha asia: rajat. Pari esimerkkiä:
1. Esimies haluaa olla kiva. Jos joku ei pidä hänen johtamisteoistaan, hän hyväksyy oitis tämän ratkaisun. Tähän kategoriaan kuuluu esimerkiksi kellon kunnioitus: kokoukset alkavat ja päättyvät sen mukaan miten väki ilmestyy paikalle ja pysyy koossa. Esimies yrittää saada asiat hoidetuksi sinä ohikiitävänä hetkenä, kun kaikki ovat samassa tilassa.
2. Työkumppani on kasvanut siihen, että hän miettii itsenäisesti, mitä kannattaa milloinkin tehdä. Tämä voi johtua mm. siitä, että itsenäisessä työssä hänellä ei ole muita, joiden elämään hänen toimintansa vaikuttaisi näkyvästi. Asiantuntijaorganisaatiot ovat monesti kuin tähtitaivaita, joissa huiput tuikkivat yksikseen muodostamatta selkeää tähtikuviota, ryhmää.
Coachina kysyn, miten esimies johtaa hyödyntämällä rajoja. Rajoilla en tarkoita karsinointia tai käskemistä. Rajat ovat kuin väylämerkit merellä: niiden välissä kaikkien kannattaa liikkua, jotta ei satu haveria. Reimareita ei ole asetettu vesilläliikkujan kiusaksi vaan avuksi. Ne sijoitetaan viisaasti ja näkyvästi. Niihin voi kaikissa keleissä luottaa.
Esimies, joka haluaa aina olla kiva, ei merkitse yhteistä väylää. Hän antaa sen kulkea välillä sieltä, välillä täältä. Valitettavasti karikot pysyvät paikoillaan, eli näin saatetaan rysähtää pahan kerran kivelle.
Työkumppani, joka ei tiedä työyhteisön rajoista – johtajan ilmaisemista pelisäännöistä – on kuin veneilijä, jolle ei ole edes annettu merikorttia. Hänelle voi olla Suuren Havahtumisen paikka huomata, että miellyttävässäkin maisemassa on alueita, jonne osaamisen alusta ei kannata ohjata. Esimiehen vastuulla on opastaa merikortin lukua ja purjehdustaitoa yhteistä väylää myöten.
[ lisää kommentti ] ( 3 views )
Calendar
