Nyt kun suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle, organisaatioissa pitäisi olla meneillään hillitön työkansanperinteen keruu. Jokaisella itseään kunnioittavalla työpaikalla pitäisi olla oma lönnrotinsa, joka haastattelee eläköityvät, eli kokoaa heidän tieto-taitonsa talon tietojärjestelmiin.
Vai pitäisikö? Pitäisikö käyttöpäivänsä ohittanut osaaminen vain hyvästellä pullakahveilla ja siirtyä vikkelästi tähyilemään tulevaisuuden haasteita?
Työelämä on 1990-luvun puolivälin jälkeen muuttunut sellaista tahtia, että on vaikeaa määritellä, mitä ”entistä” tieto-taitoa vielä oikeasti tarvitaan. Toisaalta, yksi sivistyksen – myös työsivistyksen – mittari on, miten organisaatio ymmärtää omaa historiaansa. Silloinkin, kun nykyelämä muistuttaa enemmän jatkuvia yllätyksiä kuin ennakoitavaa etenemistä.
Millainen toimeksianto omalle organisaatio-lönnrotillenne? Mitä sellaista viisautta työuralta poistuvilla on, joka on tärkeää saada pysymään talossa? Seuraavanlaisia faktoja voisi olla hyvä ottaa talteen:
Teknisen kehityksen vaiheet ja niiden seuraamukset:
tämä lienee itsestään selvää insinöörityön tasolla, mutta miten paljon organisaation toimintaa ovatkaan muuttaneet toimistotekniset uudistukset: sähkökirjoituskone, ensimmäiset pc:t, läppärit jne. Puhumattakaan kopioinnin muutoksista ja niitä seuranneista erilaisista tavoista – ja paikoista! – tallentaa asiakirjoja.
Organisaatiomuutokset – fuusiot, muutot, uudelleenjärjestelyt:
vaikka joillakin on taipumus nähdä aina menneisyys nykyhetkeä parempana, saattaa olla, että eläköityvillä on suorasukaisempi tapa kertoa myös siitä, mikä matkan varrella on mennyt pieleen ja missä on onnistuttu.
Johtajien anti menestyksiin ja menetyksiin:
kaikissa organisaatioissa on ollut omat herlininsä ja walldeninsa. Heistä ei ehkä ole kirjoitettu lehdissä, mutta heidän vaikutuksensa ollut merkittävä organisaatiolle.
Muista vielä pyytää: Valokuvia! Tarinoita arjen sattumuksista! Terveisiä tulevaisuudenrakentajille!
[ 1 kommentti ] ( 18 views )
Calendar
