Häpeä on yksi hankalimpia tunteita. Siitä ei ole suoraa ulospääsytietä. On tullut tehtyä virhe, epäonnistuttua tai pahimmillaan aiheutettua toiselle/toisille ahdistusta. Siinä olet, selitykset saavat vain vastapuolen kiihtymään: ”etkö edes ymmärrä tekosi luonnetta ja seurauksia!?”
Työnohjaaja Leena Hattunen puhuu eräässä kirjoituksessaan Hyvästä häpeästä. ”Häpeän tunnistaminen tai tunnustaminen ei sinänsä ole uhka ihmisen olemassaololle. Ongelmia syntyy vasta, kun häpeän tunteen yrittää torjua, piilottaa tai jopa kieltää. Vaikka häpeä tuntuu epämiellyttävältä, sen tehtävänä on suojata ja rakentaa inhimillisyyttä. Hyvä häpeä suojaa ihmisiä moraalisesti.”
Eli hyvä, että joskus hävettää. Siitä on hyötyä itselle ja muille.
”Superihmisiä?”-kirjassa häpeä/syyllisyys-sana siis vilahtelee, mutta (kirjan perusteeman vuoksi?) siihen ei liiemmin syvennytä. Ymmärrän, julkinen omien syyllisyystunteiden käsittely ei innosta – mieluummin hävettää. Kuitenkin, miten vapauttavaa olisi monelle, varsinkin nuorelle johtajalle, huomata, että konkaripomotkin kamppailevat aika ajoin itsesyytöksissä.
Me kaikki tiedämme, että ilman epäonnistumisia, harmintuottamisia tai ohareita, harva Iso tavoite on toteutunut. Elämää ei ole luotu helpoksi, mutta parhaimmillaan se on mielenkiintoista – johtajallekin.
Robert Turgot, Ranskassa 1700-luvun lopulla vaikuttanut talousmies on kuulemma sanonut: ”En ihaile Kolumbusta sen vuoksi, että hän löysi uuden maanosan, vaan siksi, että hän lähti etsimään, koska uskoi löytävänsä.”
[ 1 kommentti ] ( 24 views )
Calendar
