Kysyin Eskolta: ”Mitenkäs se eläkkeelle siirtyminen?” ”Ei ehdi”, hän vastasi ja jatkoi kertomalla seuraavasta projektista: ison veneensäilytyshallin rakentamisesta. Laskin, että ajallisesti hän puhui tulevista kolmesta vuodesta. Silloin hän on seiskakolmonen.
Onnittelupuheissa ystäväni ominaisuuksia tietty ylistettiin. Totta puhuivat. Pari jäi erityisesti mieleen: 1) pitää sanansa. Tekee, mitä lupaa. Ja se toinen: 2) hänessä on ikuinen kipinä. Vaikka joskus turhautuu, hän ideoi koko ajan uutta. Eskon elämässä on merkityksellisyyttä, jota hän itse luo koko ajan. Siksi hän ei jää pelkästään köllöttelemään ja kissa kainalossa ratkomaan ristikoita.
Meissä kaikissa on tämä uuden löytämisen kipinä. Joskus ja jotkut meistä ovat peitonneet sen velvollisuuksien ja valittelujen vaipan alle. Ei voi tehdä sitä, mikä oikeasti tuntuisi tärkeältä, koska ”minun pitää ensin ..” ja/tai ”eihän sellaista kannata, koska ei se voi onnistua, koska ..”
Milloin ajattelit päästää kipinäsi roihuun, ellet nyt? Mitä ihan haluat tehdä, missä elää ja – ennen kaikkea – millainen olla? Sen lisäksi, että ehkä haluat olla varakas, huoleton ja vapaa, mitkä asiat odottavat kipinäkosketustasi? Millaisen unelman haluat seuraavaksi saattaa todeksi?
Fakta & Fiktion Certified Progress Coach® –valmennusohjelma numero 4 päättyi viime torstaina. Loppukeskustelusta päätellen se oli herättänyt lukuisia kipinöitä. On mielenkiintoista seurata, mihin ne johtavat. Edellisten valmennusprosessien kipinöistä on syntynyt monia upeita jatkokertomuksia.
Seuraava Certified Progress Coach® –valmennusohjelma, numero 5, käynnistyy syksyllä. Tähän astisen ilmoittautumisen perusteella uusia kipinöitä on viritteillä. Elämä on saamassa taas uudenlaista merkityksellisyyttä, toimitpa esimiehenä/johtajana tai itsenäisenä ihmistenkehittäjänä. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja kotisivuiltamme: www.fakta-fiktio.fi
[ lisää kommentti ] ( 6 views )
Viime viikolla Suomen Coaching-yhdistys vietti 5-vuotissynttäreitään ja samalla piti vuotuista konferenssiaan. Yksi puhujista oli Tuomas Sederholm, Visma Oy:n toimitusjohtaja. Hänen teemansa oli: Coaching – muutosjohtamisen peruskivi! Ajatuksia herättävä puheenvuoro, kaikki tyynni.
Yksi, esityksen läpi kulkeva ajatus oli life balance: miten johtaa niin, että ihmiset Elävät eivätkä vain elä. Elämiseen isolla E:llä kuuluu muutakin kuin työ.
Sederholm käyttää viikoittain aikaa kehityskeskusteluihin. Ne ovat hänen johtamisessaan Pyhiä Asioita, joista hän ei suostu lipsumaan. Kehityskeskustelun rungon muodostavat yksinkertaiset, alati toistuvat kysymykset, mm:
- miten menee?
- miltä tuntuu?
- mistä haaveilet?
- miten meidän pitäisi toimia, jotta edistämme haaveittesi toteutumista?
- mitä minä voin tehdä haaveesi hyväksi?
Täydellisiä coaching-kysymyksiä: suoria, avoimia, lähelletulevia, toista arvostavia, korkealle kurottavia. Sederholmin alaiset kokevat varmasti, että tulevat aidosti kuulluksi. Mitään sen motivoivampaa esimies tuskin pystyy johtamisellaan tarjoamaan.
Sederholm on kiinnostunut laaja-alaisesti alaisistaan, jopa heidän haaveistaan. Ennen muuta niistä haaveista, jotka kertovat alaisen elämästä kokonaisihmisenä. Jokaisella meistä on johtotähti, jota haluamme seurata: sen nimi on Hyvä Elämä. Organisaatiollakin on johtotähtensä (ainakin pitäisi olla!), jota se haluaa seurata.
"Johtajan tehtävä on löytää alaisen johtotähden kuvauksesta ne ainekset, joiden avulla tämän on mielekästä seurata myös organisaation johtotähteä – visiota", Sederholm sanoi.
Johtotähti-johtaminen on osoittautunut Visma Oy:ssä tulokselliseksi sekä yritykselle että henkilöstölle. Vaan on Sederholmillakin johtamishaasteensa. Vaikka hän korosti, että hän ottaa huomioon alaistensa elämän kokonaisuutena, se ei ole helppoa. Monet ovat niin motivoituneita työhönsä, että he ovat kovin vähän kotona, vapaalla.
Miten sinä saat alaisesi pysymään riittävästi poissa työpaikalta, niin että he eivät aja itseään vaivihkaa ylirasitykseen?
[ lisää kommentti ] ( 11 views )
Monta vuotta sitten sain kaveriltani Iloa palavereihin! -hymymeilin. Kun otsanahka on vakiosti rypyssä, seuraavista vihjeistä saattaa olla apua – edes ”mitä jos meidän kokouksessa..” -mahdollisuutena.
Siis:
Joskus palaverit pitkästyttävät miltei kuoliaaksi. Tässä muutama vinkki, jolla voit herätellä porukkaa:
- käytä pöydällä olevia virvokkeita kurlaamiseen
- maalaa itsellesi huopakynällä viikset ja ojenna kynä sen jälkeen seuraavalle
- päästele aika ajoin pitkiä vihellyksiä, tai jos osaat, matki satakieltä
- jos tulee kiusallinen hiljaisuus, ehdota yhteislaulua, esim. Arvon mekin ansaitsemme, tai Heili Karjalasta.
Tässä päällimmäiset ohjeista.
Mitä ikinä teetkin palavereissa, älä 1) pitkitä niitä mielipide-esitelmillä, ja/tai 2) vaihtamalla jatkuvasti teemaa, niin että loppujen lopuksi agendan asioista jäävät päätökset tekemättä.
Tutkijoiden mukaan kokouksen enimmäiskesto on 1,5 tuntia. Sen jälkeen aivomme siirtyvät huilitilaan ellei niitä ladata edes pienellä toiminnallisella katkolla. Pari jumppaliikettä + tekstareiden tarkistus (= ettei maailmanloppu ole Ruotsia lähempänä – mikään muu syy ei ole riittävä, jotta voisit alkaa vastata soittopyyntöihin): alle 10 minuuttia, ja olette taas vedossa.
Mistä se ilo palavereihin? Jos yllä olevat vihjeet eivät sovellu teidän kokouksiinne, keksi muuta. Tuloksellisen toiminnan yksi generaattori on huumori. Emme kaipaa jatkuvaa vitsinvääntöä. Tarvitsemme iloa, jotta voimme yhdessä hymyillä.
Hymy liikuttaa kasvoissa sellaisia lihaksia, joista monia emme muuten käytä ollenkaan. Hymyily käy siis taukovoimistelusta! Lisäksi psykofyysisenä operaationa hymy herättää mielihyvähormonituotannon, mikä on elintärkeä vastavoima stressikokemuksille.
Hyvät päätökset syntyvät olosuhteissa, jolloin läsnä on enemmän luottamusta onnistumiseen kuin pakkoa pahan edessä. Vakavat asiat vaativat vakavaa suhtautumista. Ajoittainen hymy ei kuitenkaan vesitä vakavuutta, vaan tasapainottaa sitä terveesti. Viisautta on tuottaa iloa erityisesti niille, joiden elämä on pääasiassa vain vakavaa.
Miten ilahdutat seuraavaksi?
[ lisää kommentti ] ( 13 views )
Amerikkalainen, Thaimaassa asuva ystäväni Ajahn Sumano Bikkhu oli 29-vuotiaana niin rikas, että muutaman vuoden jälkeen hän olisi voinut lopettaa työnteon kokonaan. Hän valitsi toisin.
”Kun O’haren (Chicago) lentokentällä otin solmion pois, sen koommin en ole sitä tarvinnut”, hän aloittaa tarinansa matkasta, joka aikanaan ohjasi hänet Double Eyed Caveen, luolaan. Menestyneestä kiinteistömeklarista tuli buddhistimunkki.
Ajahnin elämä luolassa etenee selkeän päivärytmin mukaan. Osan tehtävistä määrittelee ruoan hankinta, luolan siivous ja oma hygienia. Osa ajasta menee meditaatioon, munkin keskeiseen työhön. Osan aikaa Ajahn sparraa meitä tavallisia tapauksia löytämään elämäämme tolkkua.
Suurin pulmamme on yleisesti sama kuin oli Mr. William Salesonin 40 vuotta sitten: helvetillinen hätä ja hosu.
Kun aikoinaan kerroin Ajahnille (olen oppinut tuntemaan hänet munkin roolissa) kiireistäni, taloushuolista ym. hän nauroi hereästi. ”Mihin sinulla on kiire? Mitä jäät paitsi, jos et saa haluamaasi rahasummaa?” Samperi, en minä osannut vastata kovinkaan fiksusti!
Viime viikolla olin Ateenassa opiskelemassa lisää coachingia (=ikuinen opiskelija). Siellä meitä pyydettiin yksinkertaistamaan elämäämme, niin että oikeasti voimme keskittyä olennaiseen. Piti listata 10 tottumusta, joista haluamme luopua tehdäksemme tilaa Todella Tärkeille Asioille. Kukaan meistä ei päässyt kolmea pitemmälle.
Haluamme kaikkea – myös rauhaa ja tasapainoa – mutta emme kykene luopumaan mistään. Kauhukuva on, että tähän me tukehdumme myös työssä. Kirjassaan ” Nokia-vuodet – mitä johtamisesta voi oppia” Anne-Liisa Joronen nimeää nykymenon johtamisen tehokkuusjohtamiseksi. Pahimmillaan se mielestäni on läkähtymisjohtamista. Prosessissa pakahtuvat sekä johtaja että johdettavat.
En väheksy tämän hetken johtajan tavoitepaineita. Eri asia on, miten tavoitteet saavutetaan. Koska päivämme koostuvat tuhottomasta määrästä yksittäisiä tehtäviä ja niiden keskeytyksiä, elämme paradoksaalisessa rikkaudessa: meillä on niin paljon X, ettemme voi saavuttaa Y:tä. Paljous tukahduttaa aidon, fokusoidun toiminnan.
Olet varmasti parempi kuin me Ateenan seminaarin osanottajat: pystyt luopumaan ainakin neljästä sellaisesta asiasta työssäsi, jotka itse asiassa pikemminkin sekoittavat kuin selkiyttävät johtamistasi. Jos haluat tähän sparrausta, tarjoan 30 minuutin puhelincoachingin, pro bono. Tarjous on voimassa 31.5. asti (keskustelumme ajankohta voi olla tämän jälkeenkin). Jos kiinnostaa, lähetä viesti!
Katso taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivätkä virkkaa. Kuka meistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? (Sorry, Matteus, tekstiä on hieman muunnettu).
[ lisää kommentti ] ( 24 views )
Uimaklubin saunanlauteilla filosofoitiin. Kun muut poistuivat 7-asteiseen veteen, jäin vielä hetkeksi – maistelemaan rohkeuden viisautta.
Kaikista hyveistä rohkeutta ihaillaan varmasti eniten. Rohkeus on mielen ominaisuus. Sanotaan, että jotkut ovat rohkeita luonnostaan, mutta rohkeuteen voi kasvaa. Olemme rohkeita, jos muuta vaihtoehtoa ei ole ja se vahvistuu käytössä. Rohkeus ei merkitse pelon puuttumista, vaan kykyä toimia arkuudesta, epävarmuudesta huolimatta.
Tuomas Akvinolainen, keskiajan kuulu ajattelija, pitää rohkeutta yleishyveenä, koska se tukee muita hyveitä: oikeudenmukaisuutta, järkevyyttä, hyvätapaisuutta, uskollisuutta jne. Rohkeuden avulla voimme kohdata vaarat ja kestää koettelemukset. Rohkea voi pelätä, mutta hän ei ole pelkuri.
Rohkea ei välttämättä tiedä tulevaisuudesta enempää kuin pelkurikaan, mutta hän uskaltaa tehdä päätöksiä riskillä ja toimia niiden mukaan. Pelkuri jää selittelemään ja odottamaan, että rohkea epäonnistuisi, jotta hän itse pääsisi sanomaan: ”Minä arvasin, että huonosti siinä käy!”
Rohkeus ei ole matematiikkaa. Sen perusteella, että onko liikkeellä rohkea vai varovainen toimija, ei voi ennustaa eikä varmistaa lopputulosta. Molemmat voivat epäonnistua. Rohkeus kuitenkin antaa voimia uskoa siihen, että asiat voivat mennä MYÖS hyvin. Että kannattaa uskoa, toivoa, luottaa ja toimia epävarmoissakin tilanteissa. Niin kuin muutoksessa.
Muutos edellyttää henkisten turvarajojen – tuttujen kuvioiden – ylitystä. Muutoksessa rohkeus joutuu koetteelle. Vain rohkeat uskaltautuvat muutosprosesseissa hetkiin, jolloin heistä tuntuu, etteivät he osaa eivätkä tiedä mitään. Rohkeista on päinvastoin mielenkiintoista olla ymmärtämisen nollatilanteessa, eivätkä he pelkää, että heidät julistettaisiin mitättömiksi.
Tyhmäksi leimautumisen pelko on tavallista mm. asiantuntija-ammateissa: kun on kouluttauduttu johonkin osaamiskokonaisuuteen, muutos saattaa merkitä koko ammatin, ei vain rajallisten tehtävien tarkistamista. Muutosprosessissa koulutuksen turvaama status häviää, ja henkilön on ansaittava paikkansa työyhteisössä uudestaan.
Rohkeista on kiehtovaa olla tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, joiden äärellä he – taas kerran – ovat vain oman itsensä varassa. Onnistumisen takeita ei ole, ainoastaan intoa edetä. Intialaista kansanjohtaja Mahatma Gandhia siteeraten: ”Rohkeus ei vaadi voimaa vaan sydäntä.”
Johda rohkeaksi, älä ainoastaan rohkeasti.
Heitin kiukaalle kuupallisen vettä. Hetki vielä ja sitten pulahdin minäkin keväiseen mereen.
[ 2 comments ] ( 66 views )
Calendar
