olen parhaillaan Hong Kongissa oppimassa uutta johtamisesta ja organisaatiokonsultoinnista. Todella mielenkiintoista! Ginger Lapid-Bogda, opettajamme, avaa oman tietoarsenaalinsa upealla tavalla kayttoomme. Katsotaan, saammeko hanet ensi syksylla Suomeen :-)
Blogistelua siis lisaa viikon kuluttua.
[ lisää kommentti ] ( 12 views )
Kuulen heti kaksi vastausta: ”Voi, se on luottamuksen tae.” ”Ei voi, sillä maailmassa pärjää vain, jos hyödyntää totuutta taitavasti.” Kummatkin näkemykset lienevät oikein, mutta eivät toteudu yhtä aikaa: yhtä aikaa ei voi olla sekä läpeensä suora että taktikko.
Kysymys alkoi pyöriä mielessäni viime torstaina GAIA Networkin verkostoforumissa. Yleisteemana oli rohkeus. Kuulimme viisaita ajatuksia Eira Palin-Lehtiseltä, Päivikki Palosaarelta, Marianne Heikkilältä ja Veikkauksen Risto Niemiseltä.
”Vilpittömyyspuheenvuoron” piti lasitaiteilija Renata Jakowleff, GAIAn Vuoden taiteilija. Hän kertoi, miten hän suostuttelee hehkuvan lasimassan mieleiseensä muotoon. Joitakin teoksia hän voi toteuttaa itse, mutta useimmiten lasinpuhaltaja tekee hänen luovuutensa todeksi.
Miten tärkeää Jakowleffille onkaan kirkastaa oma idea niin puhtaaksi, että lasinpuhaltaja löytää siitä halutun muodon, teoksen sielun. Miten oleellista onkaan, että taiteilija itse on vilpittömän intohimoinen halussaan luoda merkityksellisyyttä – ja samalla vilpittömän arvostava tärkeintä työkumppaniaan, lasinpuhaltajaa kohtaan, jotta hänen mielikuvansa muuttuu materiaksi.
Oletan, että Renata Jakowleff vastaisi otsikon kysymykseen ensimmäisen vaihtoehdon mukaan. Osa johtajista toimii lasitaiteilijan tapaan, osalle kakkosvastaus on tutumpi periaate.
Miten sinä vastaat? Miten sinä luot suhteet menestyksesi takaajiin, työkumppaneihisi?
[ 4 comments ] ( 79 views )
Tekesin seminaarissa viime viikolla Kone Oyj:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta esitti neljä omantunnon kysymystä työstä:
- oletko oikea alalla?
- osaatko hommasi?
- tiedätkö, miten työsi liittyy organisaation missioon?
- arvostatko työtäsi?
Alahuhta sanoi, että em. kysymysten myönteiset vastaukset ovat varma takuu työhyvinvoinnille. Varmasti totta, mutta kysymykset ovat muutenkin henkeäsalpaavan keskeisiä, kun valmistaudumme uuteen nousuun.
Kuinkahan moni teidän organisaatiossanne sanoo tupsahtaneensa alalle sattumalta? ”Näin lehdessä kiinnostavan ilmoituksen..”, ”Kaveri sanoi, että täällä on kivaa, siksi hain..”, ”Kun en päässyt muualle..” – siinä muutamia huolestuttavia vastauksia 1. kysymykseen.
Toisen kysymyksen pitäisi saada mieluummin ”näissä töissä on opittava koko ajan uutta” -vastaus kuin ”ei kai vaan taas kursseille!?” Kun (työ)elämä koko ajan muuttuu, muutosväsymys saattaa turhauttaa ihmisiä niin, että he eivät kiinnostu edes mukavien asioiden uusoppimisesta. Miten pidät uteliaisuutta ja kokeilunhalua vireillä?
Kolmannen kysymyksen pitäisi olla esimiehen johtamisagendan vakioasia: kuvata, kerrata ja muistuttaa, miten työn eri osatekijät muodostavat kokonaisuuden mosaiikin. Oman kiireen keskellä helposti unohtuu, että muut porukan jäsenet eivät ole istuneet samoissa johdon palavereissa ym., joissa on luotu strategian linjoja.
Työmotivaation perusta on siinä varmuudessa, että ihminen kokee tekevänsä mielekästä työtä.
Ja vielä: Arvostatko sinä omaa työtäsi – vai koetko olevasi pelkkä yläkerran (tai markkinoiden) käskyjen nöyrä toteuttaja? Miten osoitat, että arvostat porukkasi, työkumppaneittesi työtä?
Eri asia on, voitko arvostaa heidän työtapaansa tai -saavutuksiaan – niissä voi olla kehittämisen varaa – mutta et kai vain teetä töitä, joita itsekin pidät mitättöminä tai vastenmielisinä?
Yhteenvetona: miten kehität toimintaa siten, että kaikki voivat kokea olevansa hyödyksi – oikeita tyyppejä oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita tehtäviä?
[ 1 kommentti ] ( 59 views )
Ministerikautensa alussa Tarja Cronberg sopi sihteerinsä kanssa, että hänen kalenterissaan on päivittäin tunti tapaamisvapaata aikaa. Silloin hän paneutuisi keskittymistä vaativiin asioihin, ja lepäisi hetken ennen seuraavaa työrupeamaa. Hyvä tavoite, joka ei onnistunut – ennen kuin lääkärin määräyksestä.
Kuinkahan monta lääkärinmääräystä suomalaiseen työelämään pitää kirjoittaa, jotta ihmisten kalenteri alkaa tolkkuuntua? Ja toisinpäin: tarvitsemmeko todella lääkärin määräyksen ennen kuin alamme organisoitua järkevämmin ja jaksavammin?
Monet esimiehet/johtajat sanovat, että kyllä he voisivat kirjoittaa kalenteriinsa suunnittelu- ym. –aikaa, mutta alaiset tarvitsevat heitä ad hoc ja vähän väliä. Onko tässä enemmän kyse organisaatiokulttuurista – että keskeyttää saa aina silloin, kun itsestä siltä tuntuu – vai ehdottomasta välttämättömyydestä?
Myös Invalidiliiton järjestöpäällikkö Marja Pihnala tuskaili aiemmin, kun aika ei riitä esimies-alais -kohtaamisiin. Lisäksi hän kuuli jatkuvasti, että hän ei ole koskaan tavattavissa (= kokouksissa, matkoilla jne.). Pihnala otti käyttöön Pomo-ajan: hänen kalenterissaan on säännöllisesti jakso, joka on tarkoitettu vain hänen omalle porukalleen. Jokainen voi etukäteen varata siitä itselleen kahdenkeskistä aikaa esimiehensä kanssa.
Organisaatio oppi nopeasti hyödyntämään Pomo-aikaa. Samalla tapa antoi uusia koordinaatteja Pihnalalle suunnitella kokonaisajankäyttöään. Työt eivät vähentyneet, mutta kuorman purkaminen systematisoitui uudella tavalla. Aikataulutuksessa tuli tilaa myös muulle kuin pakertamiselle.
Osaaminen ja jaksaminen ovat pääomaa, joita organisaatio ostaa ihmiseltä palkkaa vastaan. Aika on myös pääomaa, käyttöpääomaa. Mitä fiksummin sitä kulutetaan, sitä vahvemmaksi kokonaispääoma kehittyy. Niin kuin käyttöpääomaa usein, aikaa on yleensä liian vähän. Käytä sitä HYVIN.
Kun katsot kalenteriasi, näetkö siinä päivittäiset Oma-hetkesi, viikottaiset Pomo-aikasi ja ainakin kerran kuussa Kaveri-tapaamisen?
[ 1 kommentti ] ( 21 views )
Tilasin kirjastosta kasan kirjoja. Siis yhteys Helmet’iin ja muutaman päivän kuluttua kassin kanssa Kirjasto Kymppiin (mikä mahtava palvelu, www.helmet.fi !). Bisnes- ja kaunokirjallisuuden joukossa oli myös Randy Pauschin ”Viimeinen luento”: lahjakkaan tietokoneasiantuntijan yhteenveto elämästään. Hän sairasti rajua haimasyöpää, johon kuoli muutamassa kuukaudessa.
Kirjassa on paljon upeita ajatuksia, sopivan rosoisesti muotoiltuna. Tekstistä toden totta on luettavissa ihminen, joka tietää päiviensä vähyyden. Randy Pausch jätti meille jäljellejääneille vaikuttavan perinnön.
Yksi arkinen ja ehkä siksi niin koskettava jakso on otsikoitu ”Kiitoslappusten kadonnut taide”. Pauschin sanoin:
”Kiitollisuuden osoittaminen on yksi vaatimattomimmista mutta silti voimakkaimmin vaikuttavista lahjoista, joita ihminen voi toiselle ihmiselle antaa. Huolimatta siitä, että ihannoin tehokkuutta, uskon että kiitosviestit on paras kirjoittaa vanhanaikaisella tavalla kynällä ja oikealle paperille.”
Ei siis meilinä eikä tekstarina, vaan omalla käsialalla paperille rustattuna. Sitten paperi taitetaan kirjekuoreen, nimi, osoite ja postimerkki päälle – ja vielä se on vietävä postilaatikkoon. Aito kiitos on vaivansa väärti, tiedät sen - joskus itsekin kiitoksen vastaanottaneena.
”Hei X, kiitos siitä, että ..” tai ”Terve! Olipa hienoa, kun sinä ..” tai ehkä läheisellesi, hänen työosoitteeseensa: ”rakas, kiitos yhteisestä elämästä, tavataan taas illansuussa. Sinun, Y”
Vilpitön kiitos henkilökohtaisesti esitettynä ja juuri tietylle henkilölle kohdennettuna on avain Luottamuksen talon pääoveen.
[ lisää kommentti ] ( 15 views )
Calendar
