5 kysymystä totuuden lähteille 
Varma merkki, että vuodenloppu lähestyy: yhä enemmän ympärillä tuntuu olevan hätäilevää hääräilyä. Yritetään saada maailma valmiiksi ennen jouluaattoa. Mikä ettei, todo-lista taitaa olla vielä aika pitkä :-)

Vuosia sitten, teatterinjohtaja-päivillä, osanottajien voivotellessa työtaakkaansa, Asko Sarkola totesi: ”Kun on kiire, ei pidä kiirehtiä.” Katsomo oli hiljaa. Tunnistimme, että totta puhui.

Toinen kokemukseni Asko Sarkolasta tapahtui koulutustilaisuuden alussa kongressikeskus Meripuistossa. Johtajakollegaporukkamme, James Cook Learning Society, oli kutsunut Sarkolan pohtimaan kanssamme johtamista. Tilaisuuden aluksi puuhakkaasti järjestelimme tilan pöytiä.

”Mitä te teette?” Sarkola kysyi.
”Laitamme pöydät siten, että voimme kirjoittaa muistiinpanoja.”
Sarkola: ”Ei johtaja kopioi, johtaja omaksuu.”

Sarkolan kommentti pysäytti pöytätouhuilun, asetuimme ympyrään ja keskustelimme koko päivän. Parhaita johtamiskoulutussessioita, missä olen ollut.

Seuraava viiden kysymyksen sarja toivottavasti antaa sinulle eväitä löytää tolkkua loppuvuoden kaahaukseen:

1. Mitä sinä haluat?
2. Mitä hyötyä 1) sinulle, 2) ympäristöllesi, että haluamasi asia toteutuu?
3. Millaista sinun elämäsi silloin on, kun haluamasi asia on totta?
4. Kuka/mikä voi auttaa sinua asian toteuttamisessa?
5. Mitä teet seuraavaksi, jotta haluamasi asia toteutuu?





[ lisää kommentti ] ( 7 views )
Kulttuuri tukee tai jarruttaa menestystä - miten teillä? 
Olen viime aikoina lennellyt ristiin rastiin maailmaa. Siunattua, että lentokentillä on kirjakauppoja! Yksi syksyn hämmentävimmistä lukukokemuksista on Malcom ”Blink/Välähdys” Gladwellin Outliers – The Story of Success. Gladwell on tutkinut, millaiset tekijät yhdistävät menestyneitä jääkiekkoilijoita, koriskunkkuja, Manhattanin juristeja, huippuälykköjä ja tavallisia terveitä ihmisiä.

Kirja pistää miettimään 1) mitä eväitä itse sain kotoa mukaan ja 2) mitä on tullut pakatuksi seuraavan sukupolven Elämä-reppuun? Teos kertoo kirjavin mutta vahvoin esimerkein, miten läheiset ja heidän elämänfilosofiansa vaikuttavat lapsen tulevaan menestykseen.

Gladwellin havainto, että huippu-urheilu-uralle on hyötyä siitä, että lapsi on syntynyt alku- eikä loppuvuodesta, on aika karski vaikka taitaa olla totta (eli jos haluatte seuraavasta lapsestanne lätkätähden, kannattaa viettää kevään illat vuoteessa).

Selväksi tulee myös, että korkea älykkyysosamäärä sellaisenaan ei takaa menestystä. Perheen tuki siihen, miten se tulee käyttöön, ratkaisee. Ja toisin päin: keskinkertainenkin lapsi voi päästä todella pitkälle, kun läheiset uskovat hänen onnistumiseensa.

Kaikilla elämänalueilla tarvitaan vähintään 10 000 tuntia harjoittelua. Sen verran aikaa kului mm. Beatleseilta ja Billy Gatesilta ennen läpimurtoa.

Suuri vaikutus menestykseen on kulttuurisella viitekehyksellä. Jos lapsuuden perheen motto on ollut ”suutari pysyköön lestissään” tai ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”, ei ole helppoa aikuisenakaan jättää taakseen tätä elämänasennetta. Mutta se on mahdollista.

Mielikuvan itsestä menestyjänä on mahdollista rakentua, kun työpaikan kulttuuri tukee tätä.

Perheen vaikutuspiirin jälkeen ihmisen tärkein viitekehys on hänen työyhteisönsä. Sieltä hän omaksuu käsityksensä mm. siitä, onko hänestä menestyjäksi. Yhdessä onnistuminen on ehkä tärkein työhön kohdistuva odotus. Siksi esimiehen keskeinen johtamishaaste on aiheuttaa saada porukka huudahtamaan: ”Me teimme sen, hyvä me!” Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Toki jokaisen on osattava työ hyvin ja kehityttävä sekä työn teknisenä suorittajana että Ihmisenä. Erityisesti on kuitenkin voitava kokea, että työpaikka tarkoittaa mielenkiintoista elämää, ei ainoastaan katuosoitetta. Tarvitsemme yhteisön, joka ilmaisee pitävänsä meistä ja vakuuttaa tarvitsevansa meitä.

Parhaimmillaan työyhteisö on kuin heimo, jolla on selkeä kulttuurinen identiteetti – niin kuin pohjalaisilla, savolaisilla tai karjalaisilla.

Malcom Gladwell kertoo amerikkalaisesta Roseton kaupungista. Se muodostui vaatimattomalle paikalleen, kun italialaiset maahanmuuttajat asuttivat alueen. Roseton asukkaat eivät ole rahallisesti rikkaita, mutta keskimääräistä paljon terveempiä he ovat – yhdellä tärkeällä tavalla menestyneitä. Miksi? Heillä on toisensa, yhteisön suoma identiteetti.

Johtaja: harvoin voit jakaa rahaa, mutta velvollisuutesi on mahdollistaa työpaikan me-henki.




[ lisää kommentti ] ( 10 views )
Ketkä oikeasti käyttävät talouden valtaa? 
Rahapussitalouden näkökulmasta vastaus on: naiset. Lähiaikoina tehdyn tutkimuksen mukaan (Boston Consulting Group) naisten rahankäyttö määrää, miten ja kuinka nopeasti maailmantalous elpyy.

Se tiedetään jo, että emme nouse pinnalle samanlaiseen maailmaan kuin mistä sukelsimme. Näin käy myös siksi, että jatkossa ostaminen kohdistuu yhä enemmän terveys- ja erilaisiin hyvinvointipalveluihin, sekä koulutuksen ja muun sivistyksen kulutukseen: human capitalin lisäämiseen. Näin toimivat erityisesti naiset.

Naiset tekevät jo nyt suurimman osan maailman ostopäätöksistä. Naisten vallassa on noin 12 triljoonaa USD:ta maailman 18,4 triljoonan USD:n kulutuskaupoista. Luvussa tuskin on vielä esim. se, miten nainen vaikuttaa perheen autonvalintaan, sillä kauppakirjan allekirjoittaa vielä useammin mies kuin nainen. Silti naisen ääni on kuulunut, kun on mietitty, mihin kaikkeen autoa perheessä tarvitaan. Väri on monesti myös naisen valinta.

Naisten taloudellinen valta kasvaa yhä näkyvämmäksi. Vaikka suurimmassa osassa maailmaa naisten asema ei ole kuttua kummempi, on jo alueita – erityisesti suurkaupungit – joissa nuoret naiset ansaitsevat paremmin kuin samanikäiset miehet. Kyllä, on vielä poikkeuksellista. Trendi on kuitenkin selvä: kun työuransa tehnyt (alipalkattu) nainen jää eläkkeelle, yhä useammin hänen seuraajakseen rekrytoidaan nuori ammattilainen, nainen. Tämän euro on yhä useammin 100 senttiä ja palkkakehitys kuin miespuolisella kollegalla.

Kun edellä kerrotut ilmiöt niputetaan yhteen, yksi talouden osatekijä tulee entistä ratkaisevammaksi. Naisilla on rahaa (jatkossa entistä enemmän) ja naiset ostavat.

Mikä ratkaisee ostopaikan ja tuotevalinnan? Palvelu.

Oletko koskaan kuullut naisesta, joka menisi toista kertaa kodinkoneliikkeeseen, jossa hänelle ensimmäisellä kerralla esiteltiin viime vuoden tv-malli? Onneksi yhä useampi nainen on tunnistanut valtansa: lompakkonsa voiman.

Muuten, oletko koskaan kuullut miehestä, jolle olisi tehty samoin? En minäkään.



[ lisää kommentti ] ( 7 views )
Totuus, kauneus, hyvyys ja pyhyys – voivatko nämä toteutua työssä? 
Totuus, kauneus, hyvyys ja pyhyys ovat kaikkien arvojen äitejä. Kukaan ei kiistä niiden oleellisuutta mielekkään elämän perustana. Miten ne toteutuvat johtamisessa? Voisiko se olla esimerkiksi näin:

TOTUUS: ole rehellinen – jep, ei kaipaa selittämistä. Ole myös totuudellinen, eli anna itsesi näkyä Ihmisenä muille. Älä esitä johtajaa, ole se, ja kanna vastuu, eli toimi niin kuin sinunnäköiseesi johtajuuteen kuuluu.

KAUNEUS: jo Kreikan oppineet sanoivat aikoinaan, että hyvän johtopäätöksen tunnistaa siitä, että se on esteettisesti ehyt. Harkitse ajatuksesi kirkkaiksi, loogisiksi ja vastapuolenkin näkökulmat huomioiviksi, kerro ne vasta tämän jälkeen.

HYVYYS: johtamisessa ei tarkoita nössöilyä. Johtamisen hyvyys on ilmiselvää ammattitaitoa, arvostavaa asennetta, ja luottamusta siihen, että Elämä myös antaa eikä vain vaadi ja ota.

PYHYYS: pyhiä asioita, joita ei voi seurauksitta tyrkkiä tai ohittaa, taitaa nykyisessä työelämässä olla hupenevassa määrin. Kuitenkin, johtajan on tehtävä näkyväksi, mitä hän itse arvottaa niin paljon, että ei hevin raiskaa tai hylkää tätä.

Esimerkiksi työyhteisössä, jossa sallitaan monenlaisia mielipiteitä, on tärkeää, että on pelisäännöt sille, miten erimielisyys ilmaistaan toinen toistaan loukkaamatta. Mielipiteen pyhyyden kuittaavan johtajan on oltava Esimerkki, pelisäännön tarkka soveltaja – he/she walks the talk – jotta ihmiset rohkaistuvat aidoiksi.


[ 3 comments ] ( 52 views )
Muista suhteet  
Äskeinen matka Hong Kongiin sai taas kerran muistamaan, että ihminen on viime kädessä yksi eläinlaji monien joukossa. Hieman kokonaiskehittyneempi kuin koira, joiltakin osin kehnompi kuin esimerkiksi norsu.

Mistä moinen tuumailu? Kun katselin Hongin Kongin arkkitehtuuria suhteessa kaupungin maantieteelliseen ympäristöön, vedin henkeä: kumpi on tärkeämpää, 1) se että mahdumme, vai 2) se että meillä on luonnollinen suhde maahan, veteen, ilmaan ja taivasnäkymään?

Tätä ovat tainneet Hong Kongin päättäjätkin pähkäillä. Ja päätyneet siihen, että mahtuminen on tärkeämpää – siis rakentakaamme pilvenpiirtäjiä toinen toisensa viereen, toinen toistaan korkeampia.

Talletin muistiini monta huikean kaunista näkymää, rakennustaidon mestarinäytettä. Samalla muistin, miten hyvältä tuntuu tepsutella takapihaltamme avautuvalla Hietarannan rantakaistalla, joka jatkuu Seurasaaren kautta Munkkiniemeen, siitä Karhusaareen, Lehtisaareen ..

Matkani ajalle sattui kiinalaisten yleisvaltiollinen lomaviikko. Hong Kongissa oli itse asiassa aika väljää, illalla jopa tyhjää. Kaikki kynnellekyenneet olivat lähteneet pois – suhteellistamaan elämänsä mittasuhteita.

Sama koskee ihmissuhteita. Me voimme tehdä niistä arkkitehtonista taidetta yrittämällä ajallisesti tehostaa ja monin muin tavoin modifioida niitä. Tämä toimii, kun päätämme sopeutua. Ratkaisu on kuitenkin tekninen, ei ihmisen sisimmän toivomus. Kestämme näitä superolosuhteita jonkin aikaa. Sen jälkeen, ellei väliin tule henkistä luonnonläheisyyttä, sisäinen ja ulkoinen olemuksemme erkaantuvat toisistaan.

Onnellisuus, sen myötä myös tuloksellisuus, tarvitsee ehyen ihmisen.

Johtaja, voit saada porukkasi kanssa paljon aikaan. Johtamisen malleja ja toimintatapoja on lukuisia. Jotkut muistuttavat filosofialtaan Hong Kongin kilometrien mittaista pilvenpiirtäjärintamaa.

OK, jos tällainen on mielestäsi ainoa mahdollisuus teillä. Muista kuitenkin silloin organisoida työaika ja muut olosuhteet siten, että työkumppanisi voivat riittävän usein toteuttaa ihmislajin ydinolemusta: olla osa maata, vettä ja ilmaa. Vain niiden ravitsemana me voimme nähdä myös taivaan ja kokea, miten kuulumme yhteen kaiken elävän kanssa.


[ 1 kommentti ] ( 57 views )

<< <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> >>