Ihmiset ovat usein kohtuuttomia, epäloogisia ja itsekeskeisiä;
.. . anna heille joka tapauksessa anteeksi.
Jos olet ystävällinen, muut voivat syyttää sinua itsekkyydestä ja piiloisista motiiveista;
… olen kuitenkin ystävällinen.
Jos olet rehellinen ja suora, ihmiset voivat huijata sinua;
… ole silti rehellinen ja suora, kaikissa oloissa.
Joku voi tuhota yhdessä yössä sen, mitä sinä olet rakentanut vuosia;
… jatka sittenkin rakentamista.
Ihmiset monesti unohtavat hyvän, jota olet tehnyt;
… jatka hyvän tekemistä, joka tapauksessa.
Vaikka annat parhaan itsestäsi maailmalle, voi olla, että se ei koskaan riitä;
… anna edelleen kaikkesi, anyway.
Teksti on ote Kent M. Keithin Anyway-runosta. Teos on kokonaisuudessaan nähtävillä mm. Äiti Teresan keskuksessa Kolkatassa, Intiassa.
[ lisää kommentti ] ( 3 views )
Puhumme jatkuvasti tavoitteista. ”Tavoitteeni on saavuttaa ..”, ”tavoitteemme on luoda ..”, ”mikä sinun tavoitteesi on?”
Eräässä yrittäjävalmennuksessa kokosimme porukalla verbejä, teonsanoja, jotka näillä yrittäjillä olivat käytössä, so. mitä he tekivät saavuttaakseen tavoitteensa. Viiden minuutin aivoriihen jälkeen kirjasin fläpille yli viisikymmentä sanaa. Yli viisikymmentä toimintoa, joita yrittäjät tekivät saadakseen aikaan, mitä halusivat.
Mukaan eivät vielä ehtineet esimerkiksi erilaiset toimistotyöt, ainoastaan yrittämisen ytimen tekemiset.
Panostamme tavoitteen selkeään määrittelyyn ja ehkä vielä tuloksen arvioinnin mittarointiin. Hyvä näin. Mutta välillä tuntuu, että luotamme siihen, että loppu hoituu itsestään. Loppu – siis varsinainen tekeminen.
Esimiehen/johtajan arvo mittautuu keskeisesti siinä, miten hän omalla toiminnallaan auttaa työkumppaneitaan onnistumaan. Pääsemään maaliin, tekemän tavoitteet todeksi.
Kuinka monta teonsanaa, tekemisen muotoa, teidän tavoitteidenne toteuttamiseen tarvitaan? Mitä niistä teet itse, ja mitkä niistä ohjaavat muita tekemään jotain olennaista tavoitteiden saavuttamiseksi?
[ lisää kommentti ] ( 3 views )
Hokema on: on muututtava, jotta pysytään edes paikoillaan. Tämän olemme kuulleet niin tiedotusvälineistä kuin organisaatioiden infoissa.
Kaikki eläinlajit pyrkivät säilyttämään reviirinsä ennallaan ja toimimaan siten kuin ovat lapsena vanhemmilta oppineet. Ihminenkin on huono muuttumaan. Ei siis ihme, että vain 5-15% ihmisistä on luontaisia muuttujia. Muut aristelevat uusia olosuhteita, tai ainakin tarvitsevat tukea uuteen ryhtymiseen.
Pakollisen muutoksen äärellä on hyvä käydä myös läpi, mitä ei tarvitse muuttaa – mikä on tärkeää säilyttää. Ja millä keinoin tämä onnistuu.
Esimerkki:
Organisaatiossa on juuri ollut yt:t ja jäljelle jäävien työt pitää järjestää uusiksi. Sen lisäksi, että ihmiset ovat hämmentyneitä, kun osa työkavereista on häipynyt pää painuksissa, heitä odottavat uudet – todennäköisesti entistä vaativammat – tehtävät. Miten esimiehen olisi toimittava, jottei porukka ala parin-kolmen kuukauden jälkeen oirehtia (muutosahdistus ei yleensä iske heti, vaan hetken kuluttua)?
Yksi keskeinen tehtävä on käydä yhdessä läpi asioita, jotka eivät uusissakaan olosuhteissa muutu, vaan pysyvät työnteon kivijalkana. Tämä saattaa rauhoittaa ilmapiiriä merkittävästi.
Lisäksi on hyvä keskustella siitä, millaista perinnettä, ilmapiiriä tms. ihmiset itse haluavat vaalia, niin että uusissakin olosuhteissa heistä tuntuu mukavalta tehdä töitä ao. organisaatiossa. Yhteinen ”nämä asiat ovat meillä olleet hyvin ja näiden haluamme jatkuvan” –pohdinta tuottaa monesti innostavia arjen ideoita työyhteisön vahvistamiseksi. Esimiehen tehtävänä on pitää huolta siitä, että ideat voivat muuntua myös käytännöksi.
Summa summarum:
Muutoksen viisaus ei ole ainoastaan uudistumisessa, vaan myös siinä, että säilytetään jotain sellaista, joka on edelleen keskeistä onnistumisille.
[ lisää kommentti ] ( 9 views )
Yhä useammin kuulen:” Mitä teen, kun alaiseni ei suostu toimimaan sovitulla tavalla? Kun kysyn, miksi hän on jättänyt asiat hoitamatta, hän ilmoittaa, että piti ideaani huonona ja toimi sitten omalla tavallaan.” Oli alaisen oma ratkaisu millainen tahansa, esimies pohtii, mitä hänen olisi pitänyt tehdä toisin, jotta hän ei kokisi tulleensa ylikävellyksi.
Moderni esimies ei välttämättä pohdi valtansa heikkenemistä (”minua on toteltava, koska minä olen pomo”), vaan sitä, miten hän johtaa kokonaisuutta, jos työkumppanit tekevät, mitä itse parhaaksi näkevät. Esiin on noussut uusvanha asia: rajat. Pari esimerkkiä:
1. Esimies haluaa olla kiva. Jos joku ei pidä hänen johtamisteoistaan, hän hyväksyy oitis tämän ratkaisun. Tähän kategoriaan kuuluu esimerkiksi kellon kunnioitus: kokoukset alkavat ja päättyvät sen mukaan miten väki ilmestyy paikalle ja pysyy koossa. Esimies yrittää saada asiat hoidetuksi sinä ohikiitävänä hetkenä, kun kaikki ovat samassa tilassa.
2. Työkumppani on kasvanut siihen, että hän miettii itsenäisesti, mitä kannattaa milloinkin tehdä. Tämä voi johtua mm. siitä, että itsenäisessä työssä hänellä ei ole muita, joiden elämään hänen toimintansa vaikuttaisi näkyvästi. Asiantuntijaorganisaatiot ovat monesti kuin tähtitaivaita, joissa huiput tuikkivat yksikseen muodostamatta selkeää tähtikuviota, ryhmää.
Coachina kysyn, miten esimies johtaa hyödyntämällä rajoja. Rajoilla en tarkoita karsinointia tai käskemistä. Rajat ovat kuin väylämerkit merellä: niiden välissä kaikkien kannattaa liikkua, jotta ei satu haveria. Reimareita ei ole asetettu vesilläliikkujan kiusaksi vaan avuksi. Ne sijoitetaan viisaasti ja näkyvästi. Niihin voi kaikissa keleissä luottaa.
Esimies, joka haluaa aina olla kiva, ei merkitse yhteistä väylää. Hän antaa sen kulkea välillä sieltä, välillä täältä. Valitettavasti karikot pysyvät paikoillaan, eli näin saatetaan rysähtää pahan kerran kivelle.
Työkumppani, joka ei tiedä työyhteisön rajoista – johtajan ilmaisemista pelisäännöistä – on kuin veneilijä, jolle ei ole edes annettu merikorttia. Hänelle voi olla Suuren Havahtumisen paikka huomata, että miellyttävässäkin maisemassa on alueita, jonne osaamisen alusta ei kannata ohjata. Esimiehen vastuulla on opastaa merikortin lukua ja purjehdustaitoa yhteistä väylää myöten.
[ lisää kommentti ] ( 3 views )
Päätin oikaista jäätä myöten talviuintipaikalle. Mestaritallin kupeesta on aina mennyt monta polkua jäälle. Vajaan sadan metrin päässä rannasta on sitten risteillyt kaikenlaisia uria, niin että oikaisu on oikeasti lyhentänyt matkaa ja aikaa perille. Sen kuin on seurannut muiden jälkiä.
Eilen oli toisin. Rannasta lähtivät yhdet askelet, jotka kesken kaiken päättyivät. Mitä oli tapahtunut? Tarpoja oli ilmeisesti arvioinut, että lunta oli liikaa ja kääntynyt takaisin: liian raskasta edetä umpihangessa. Minä taas näin matkan päässä laiturimme, jossa miehiä ja naisia kirmaisi uikkareissa mereen. Eikun sinne!
Tavoite oli siis kirkas, konkreettinen ja haluttava. Siitä huolimatta matka perille oli raskas. Rämmin puolen metrin umpihangessa, lunta puski saappaisiin, sukat kastuivat, lippiksen reuna hiostui, nenä vuoti, ähisin eteenpäin. Rannassa lumi oli kinostunut niin, että vajosin melkein vyötäröä myöten valkoiseen puuteriin. Melkein perillä ja aivan jumissa.
Niin se on, muuallakin elämässä kuin hangessa: ensimmäisten jälkien tekeminen on rankinta. Vaikka maisema näyttää selkeältä, ei voi tietää, kuinka syvälle askel vajoaa. Vai onko ehyen pinnan alla railo, jolloin silkkaa vettä solahtaa jalkineet täyteen. Tällöin matkalainen saattaa vakavasti miettiä, onko tavoitteen saavuttaminen todella vaivansa väärti. Jotkut kääntyvät takaisin, polunteko jää kesken ja tavoite toteutumatta.
Minä pääsin perille. Tiedän, että reitistä tulee suosittu – vastaavanlainen polku on jäällä ollut joka vuosi. Jonkun on tehtävä ensimmäiset jäljet, silläkin riskillä, että matkalla jalat kastuvat ja rasittuvat maitohapoille asti. Perässätulijoiden, samaan osoitteeseen pyrkivien, taival on sitten helpompi ja nopeampi.
Johtaja, vaikka tavoite on umpihangen takana, lähde matkaan. Tee muille polkua perille.
[ lisää kommentti ] ( 5 views )
Calendar
